Syntymän ihme ja kehosuhde

Syntymän ihme
2 viikkoa sitten syntyi tyttäreni toinen lapsi. Se herätti taas ihmettelemään sitä, kuinka naisella on mahdollisuus tuollaiseen luomistyöhön. Yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen syntyy täydellinen ihmisyksilö kaikkine soluineen ja geenitietoineen niin, että muutos vesieläimestä maaeläimeksi yleensä sujuu melko nopeasti. Ensimmäisen huudon jälkeen tuo täydellinen pikku-ihminen osaa hamuta ja ainakin yrittää imeä äidin rintaa, ja kyllähän se pikkuhiljaa yleensä lähtee sitten onnistumaankin. Ja pikkuisen soluihin on koodattu kaikki tieto kasvusta eteenpäin.

Lapsen synnyttämisen mahdollisuus on etuoikeus
Voiko siis ihmisellä olla suurempaa luomisen kykyä ja mahdollisuutta kuin uuden ihmisen synnyttäminen? Toki uuden ihmisen syntymään tarvitaan myös siittiöitä, mutta missään muualla alkiota ei pystytä kasvattamaan kuin ihmisen kohdussa. Olen aina ajatellut lapsen saamisen mahdollisuutta etuoikeutena. Opin sen jo tietty lapsena, kun äitini kertoi, että ei mikään vedä vertoja lapsen saamiselle, varsinkin esikoisen, joka itse olen. Äitini selitti miesten halun alistaa naisia juuri sitä kautta, että naisella on tämä suuri uuden elämän synnyttämisen potentiaali, mitä miehellä ei ole. Ja juuri kateus tästä potentiaalista olisi alistamisen ja epätasa-arvon taustalla. Kun näitä juttuja lapsuudessa kuuntelin ja muutenkin elin perheen matriarkaattimaisessa ympäristössä, ei ihme, että halusin lääkäriksi ja nimenomaan naisten lääkäriksi ja synnytyslääkäriksi.

Synnyttäminen on parhaimmillaan voimauttava kokemus naiselle
Hoidin synnytyksiä sairaalassa yli 10 vuoden ajan. Silloin joskus synnytysten jälkeen siinä mukana olleet isät pahoittelivat, että mihin kaikkeen se nainen joutuukaan. Yleensä sanoin, että synnyttäminenhän on parhaimmillaan hienointa, mitä ihminen voi tehdä. Ja täytyy sanoa, että näin 3 lasta synnyttäneenä äitinä ja jo 3 lapsen isoäitinä näen näin edelleenkin. Eipä ole paljon suurempaa ihmettä kuin syntymän ihme. Parhaimmillaan näkisinkin, että synnytys voisi olla voimauttava kokemus myös synnyttäjälle. Toki kaikki ei aina mene hyvin, ja synnytys voi olla hyvinkin traumaattinen kokemus. Nykyajan sairaalasulut ja henkilökuntapula eivät tilannetta paranna, kun synnyttäjä ei aina saa riittävästi tukea synnytyksessä ja sen jälkeen.

Toivoisin, että naiset näkisivät kehonsa potentiaalin
Jotenkin kuitenkin toivoisin, että naiset pystyisivät kääntämään tämän synnyttämispotentiaalinsa voimavaraksi. Tiedoksi siitä, että heillä on oikeastaan aika ihmeellinen keho. Kehohäpeää on kuitenkin kulttuurissamme ja varmaankin ympäri maailmaa paljon enemmän naisilla. Tämä jos joku on rakenteellista. Naisen kehoa ja varsinkin hedelmällisyyttä ja seksuaalisuutta on aina kontrolloitu eri tavalla kuin miesten. Osa kehohäpeästä on varmaankin tätä perua. Monet naiset ovat sisäistäneet tämän liian hyvin. Usein kuulee myös puhetta siitä, etteivät naiset koskaan oikein ole kokeneet itseään sopivanlaiseksi.

Monilla on kehohäpeää
Monet myös keskittyvät siihen, mikä esimerkiksi kehossa on huonoa. Eräässä naistenlehdessä jokin aika sitten kerrottiin päätoimittajan ystäväjoukosta, joka oli jollakin yhteisellä viikonloppumatkalla. He eivät pitäneet hotellin peileistä, koska ne olivat niin isoja, että niistä näki koko alastoman kehonsa, kun meni pesulle.

Voisimmeko nähdä kehomme positiivisemmassa valossa?
Törmään tähän paljon keski-ikäisten ja oikeastaan kaikenikäisten potilaitteni kanssa. Että nähdään omassa kehossa enemmän huonoja puolia kuin hyviä. Voisimmeko yrittää vaihtaa näkökulmaa? Emmekä puhuisi myöskään vanhoista akoista. Voisimmeko katsoa peiliämme ja huomata siinä monesta koettelemuksesta selvinneen naisen? Voisimmeko katsoa kehomme hieman positiivisemmassa valossa, vaikkapa ne kädet, jotka ovat tehneet monia asioita ja koko kehomme, joka on kuitenkin kokenut paljon ja ollut monessa mukana. Se on myös ainoa kehomme, ja se ansaitsee hyvää kohtelua.